Onpahan taas hupsahtanut aikaa. Minun piti kirjoittaa jo U:n yövierailun jälkeen jotain siitä, mutta jotenkin halusin ensin pitää sen itselläni, nautiskella yksityisesti salaisesta onnestani - ja sitten iski pieni debbis. U. oli luonani koko yön, mitä ei ole tapahtunut vielä montaa kertaa. Sen jälkeen nukuin monta yöntä levottomasti etsien häntä viereltäni, heräilin ikävään. Onneksi on kissa.

U. lähti aamusta sukulaisiin, minä jäin yksin. Koko viime viikon olin täysin tolaltani, mielialat vaihtelivat ja mikään ei huvittanut. Soittelin muutaman kerran sovittuun aikaan U:n kännyyn, hän ei vastannut. Piinaa. Koskaan ei tiedä, miksi hän ei vastaa - jos vaikka olisi minut hylännyt? Ja niin hellä kuin hän vasta oli, puhui rakkaudesta, toisenlaisesta sitoutumisesta (?), ihaili minun itsenäisyyttäni ja riippumattomuuttani...suuteli pakaroitani, siveli hiuksiani...

Monimutkaista. Elämä on.