Perhana. Taas kerran pyhät menivät niin, että istuin yksinäni kotona ja odottelin, soisiko puhelin. U ei soittanut. Vasta keskiviikkona hän onnistui pikaisesti käväisemään töiden jälkeen, toi suklaarasian (argh!) ja oli ihana, mutta lähti heti kotiin juomatta varaamaani kuohuviiniä. Siispä lipitin sen yksin. Yes. Tämä ei tee maksalleni hyvää.

Voin sanoa, että joulu ei ole parasta aikaa perheettömälle. Sisko yritti kutsua kylään, mutta toisaalta en kyllä olisi jaksanut olla palkattomana lapsenvahtinakaan.