U soitti minulle hädissään eilen. Hänen vaimonsa on uhannut jättää hänet. Kyse ei ole minusta. Vaimo oli jostakin ihan muusta saanut selville, että U. on joskus pettänyt häntä yhden kollegansa kanssa (josta minäkään en itse asiassa tiennyt). 

On kammottavaa, että oikeastaan U. taitaa olla syvästi vaimostaan riippuvainen. Hän tarvitsee tätä huomattavasti enemmän kuin vaimo häntä. Minua loukkasi ja haavoitti eilen kaikki se epätoivo, mitä vaimon lähtöuhka aiheutti U:ssa.

Yhä enemmän ja enemmän alan uskoa siihen, mistä ystävättäreni on minua varoitellut: U ei rakasta minua, on vain käyttänyt minua hyväkseen.

 

Voisiko rakastajatartaan enää kliseisemmin lahjoa? Silti se tuntui minusta hyvältä. Pieni varastettu yhteinen hetki. Olin pukeutunut punaiseen ja mustaan. U. ei huolinut viiniä, oli menossa squash-hallille ja sitten vielä kotiin suihkun kautta.

viime viikon tiistaina, kun tiesin U:n olevan kokouksessa myöhään. Esittäydyin Inari Ojut-nimellä - Suomen Gallupista, hyvää päivää ja olisikohan teillä mitenkään aikaa viitisen minuuttia vastata EU:n perhetyytyväisyyskyselyyn. Olihan hänelle.

Sain urkittua hänen ikänsä, poliittisen kantansa ja tuloryhmän. Hän oli tyytyväinen lastenhoitoyhteistyöhön, kotitöiden jakautumiseen ja parisuhteeseen yleensä, tyytymätön yhdessä vietetyn ajan määrään.

Hänen äänensä kuulosti kauniilta. Siitä sai sellaisen vaikutelman, että hän on huoliteltu ja sivistynyt.

En kertonut U:lle soitosta.

 

Onpahan taas hupsahtanut aikaa. Minun piti kirjoittaa jo U:n yövierailun jälkeen jotain siitä, mutta jotenkin halusin ensin pitää sen itselläni, nautiskella yksityisesti salaisesta onnestani - ja sitten iski pieni debbis. U. oli luonani koko yön, mitä ei ole tapahtunut vielä montaa kertaa. Sen jälkeen nukuin monta yöntä levottomasti etsien häntä viereltäni, heräilin ikävään. Onneksi on kissa.

U. lähti aamusta sukulaisiin, minä jäin yksin. Koko viime viikon olin täysin tolaltani, mielialat vaihtelivat ja mikään ei huvittanut. Soittelin muutaman kerran sovittuun aikaan U:n kännyyn, hän ei vastannut. Piinaa. Koskaan ei tiedä, miksi hän ei vastaa - jos vaikka olisi minut hylännyt? Ja niin hellä kuin hän vasta oli, puhui rakkaudesta, toisenlaisesta sitoutumisesta (?), ihaili minun itsenäisyyttäni ja riippumattomuuttani...suuteli pakaroitani, siveli hiuksiani...

Monimutkaista. Elämä on.

 

Olen yhä kotona. Eilen nukuin suurimman osan päivää, tänään olen jo keitellyt teetä ja syönyt pakkasesta löytämääni pizzaa. Ulkona on niin kylmä, että ei tekisi mieli mennä sinne. Helsingissä tuulee aina.

Puoliunessa tulee välillä tunne siitä, että migreenin lomassa on oivaltamaisillaan jotain tärkeää. Yritän olla pinnistelemättä, antaa ajatusten tulla. Sacks on kuvannut migreeniä upeasti teoksissaan. Se on lahja, myönnän; ja oksennan. No, tänään ei enää ole ollut ihan sellaista.

Ei mitään uutta U:sta. Heh heh. Elän siis Uutta.